kuvituskuva talo
Vesihuoltoverkostoon liittymättömien liittymisvelvollisuus

Vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n mukaisesti vahvistetulla toiminta-alueella sijaitsevalla kiinteistöllä on velvollisuus liittyä alueella olevaan vesihuoltoverkostoon.

HS Vesi_Paroinen
HS-Vesi ja Loimua Oy etsivät mahdollisuuksia hyödyntää Paroisten puhdistamon jäteveden lämpöä Hämeenlinnan kaukolämpöverkossa

Loimua ja HS-Vesi selvittävät jätevedenpuhdistamon hukkalämmön hyödyntämisen lisäämisen edellytyksiä Hämeenlinnan kaukolämpöverkossa. Hankkeen esisuunnittelu tehdään vuoden…

Vuosikertomus_kansi
HS-Veden vuosikertomus 2022 julkaistu

Maailmantilanteen lisähaasteista huolimatta vesihuollon palvelutaso on saatu pidettyä korkealla tasolla ja esimerkiksi toimintaprosessien kehitystyötä on…

vesimittari
Vesimittarilukeman ilmoittaminen ja Vesitili

Vesimittarilukeman ilmoittaminen vähintään kerran vuodessa on tärkeää, jotta kulutuksen seuranta ja laskutus pysyvät paremmin ajan…

DJI_0663
Tuorekompostia saatavilla Paroisten puhdistamolla

HS-Veden Paroisten puhdistamolla valmistetaan jätevesilietteestä tukiaineiden kanssa kompostoimalla tuorekompostia. Komposti soveltuu tietyiltä osin viljelymaiden ominaisuuksien…

kampanja
E-laskukampanja on päättynyt

E-laskukampanja on nyt päättynyt. Uusia e-laskun käyttöönottaneita oli kampanja-ajalla 1.12.2022 – 31.3.2023 yhteensä 468. Arvonta…

vesimittari
Uusi Vesitili uusine ominaisuuksineen käytössä

Vesilaskutusjärjestelmäämme kuuluu yhtenä osana asiakaspalveluportaali Vesitili. Vesitilin kautta asiakas pystyy ilmoittamaan mittarilukemansa sähköisesti. Nyt…

World Water Day
Maailman vesipäivä 22.3.

HS-Vesi kannustaa toiminta-alueensa peruskouluja osallistumaan keskiviikkona 22.3. vietettävään kansainväliseen maailman vesipäivään. HS-Vesi toimittaa vesipäiväksi digitaalisen…

Hattelmalan harju
Poikkeamalupa Alajärven säännöstelyyn vesivarastojen varmistamiseksi

Päivitys 23.5.2023: Luvan mukainen poikkeama on päättynyt 9.4.2023 ja nyt toimitaan alkuperäisen luvan mukaisesti.  …

Rekry-40_banneriversio
Kesätyöpaikat 2023

Oletko koskaan ajatellut mistä puhdas vesi tulee ja mihin likainen vesi menee? Vesihuolto näkyy meidän…