Jyrätien joulukuisen jätevesivuodon vesistövaikutukset

Jyrätien joulukuisen jätevesivuodon vesistövaikutukset

05.05.2022

HS-Veden pumppaamolla Hämeenlinnassa Jyrätien tuntumassa 28.12.2021 tapahtuneesta, viemäriin johdetun rasvan aiheuttamasta noin 187 m³ jätevesivuodosta on saatu vesistövaikutuslausunto (ks. liite alla) KVVY Tutkimus Oy:ltä.

Kuormituslaskelmien perusteella jätevesipäästöllä ei ollut koko Lehijärven tilaan vaikuttavaa merkittävää vaikutusta, sillä päästö muodosti noin 0,1 % ravinnekuormituslisäyksen Lehijärven vuoden 2021 kokonaisravinnekuormitukseen. Jätevesipäästön vesistötarkkailun perusteella on todettu, että jätevesipäästö huuhtoutui kokonaisuudessaan Lehijärveen, mutta rantaveden hygieeninen laatu Myllyojan edustalla oli palautunut uimavesiasetuksen kriteerein erinomaiseksi kahden viikon sisällä vuodosta.

 

Kehitystoimet vuotojen vähentämiseksi

HS-Vesi on viime vuosien aikana tehnyt useita kehitystoimenpiteitä jätevesivuotojen vähentämiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ennakoivan kunnossapidon kehittäminen, automaation ja kaukovalvonnan parantaminen pumppujen vikaantumisten ja sähkökatkosten varalta, sekä neuroverkkolaskentaan perustuvan ohjelmiston käyttöönotto.

Vuotovesimäärän vähentämiseksi jätevesiviemärissä HS-Vesi on lisännyt viemäriverkostossa tehtäviä tutkimuksia ja systematisoinut kerätyn tiedon hyödyntämistä vuotavien verkosto-osien saneerausten suunnittelussa ja yksittäisten ongelmakohteiden poistamiseksi kunnossapitotoimin.

 

Ei viemäriin mitään sinne kuulumatonta!

Kaikista kehitystoimenpiteistä huolimatta, viemäritukoksia valitettavasti esiintyy niin kauan, kun viemäriin johdetaan paistorasvoja tai muuta sinne sopimatonta. Molemmissa, sekä vuoden 2018 että 2021 Jyrätien tukostapauksissa tukoksen syynä oli viemäriin johdettu rasva. Vaikka viemärit olisivat täydellisessä kunnossa, eivät ne siedä sinne kuulumatonta materiaalia tai tavaraa jatkossakaan.

 

Jyrätien vuodosta ilmoittaneelle sadan euron palkkio

HS-Vesi on luovuttanut Jyrätien vuodon havainneelle ja havainnosta ilmoittaneelle Marjukka Pajavuorelle sadan euron palkkion (ks. kuva alla). Ilmoituksen ansiosta vuotoa päästiin korjaamaan nopeasti vielä saman päivän aikana. HS-Vesi kannustaa ilmoittamaan kaikki vuotoepäilyt vuorokauden kaikkina tunteina palvelevaan vikanumeroon (Hämeenlinna ja Hattula: 03 621 3720, Akaa: 03 621 3330).

 

HS-Veden toimitusjohtaja Jukka Meriluoto luovutti palkkion vuodosta ilmoittaneelle Marjukka Pajavuorelle.